SAVONIA-CUP KÄYNTIIN 21. KERRAN!
Järjestyksessään jo 21. kerran uisteltava vetouistelun Savonia-cup pyörähtää jälleen käyntiin toukokuun kesäkuun alussa 2012. Cupin avaus käydään Kallaveden kalaisilla aalloilla, josta seitsemästä osakilpailusta koostuva turnee etenee Iisalmen, Nilsiän, Keiteleen, Suonenjoen ja Maaningan kautta Vehmersalmella syyskuun lopulla välissä käytävään päätöskisaan. Cupin viimeisessä kisassa jaettavat 1,5-kertaiset cup-pisteet sekä päätöskilpailun sääntö, jossa lohikalasaaliit asetetaan tuloslistalla muiden kalojen edelle, takaavat jännityksen säilymisen kalkkiviivoille saakka.
Vuoden 2012 Savonia-cupin lopputulosten 6 parasta venekuntaa sekä paras joukkue saa osallistumisoikeuden ensi vuoden SM-vetouistelukisoihin, jotka käydään savolaisten kotivesillä Iisalmessa elokuussa 2013. SM-uisteluun saa osallistumisoikeuden alueellisten cupien parhaimmistoa edustavat 120 venekuntaa. Lisäksi SM-kisaan ovat oikeutettuja osallistumaan 30 venekuntaa, jotka karsitaan Suomen Uistelutoimikunnan (http://www.uistelutoimikunta.fi) järjestämän valtakunnallisen karsintamenetelmän (OPM-cup) kautta, jossa myös Savonia-cup osakilpailut ovat mukana.
Näiltä sivuilta löytyy lisätietoja Savonia-cupin osakilpailuista ja säännöistä, ajankohtaisia uutisia, valokuvia sekä koosteet aikaisempien vuosien tuloksista. Savonia-cup julkaisee perinteiseen tapaan myös Savon Uistelu-lehden, joka ilmestyy toukokuun alussa 2012.
|