Korona-tiedote: Savonia-cupissa välivuosi

Suomen Uistelutoimikunta on 5.5.2020 tehnyt päätöksen tämän kesän SM-uistelukilpailuiden siirtämisestä vuodelle 2021 ja vuonna 2019 hankitut SM-paikat säilyvät. Näin ollen tänä kesänä pidettävillä cupeilla ei ole SM-karsinta-arvoa ja lisäksi valtakunnallinen OPM-cup on tältä vuodelta peruttu.

Edellä esitetyn johdosta vetouistelun Savonia-Cupia ei tänä vuonna järjestetä 😔. Kuitenkin yksittäisiä kilpailuita voidaan järjestää huomioiden vallitseva tilanne ja koronaohjeistukset. Näistä informoidaan kesän mittaan näillä verkkosivuilla sekä Savonia-cupin facebookissa. 

Uistelua ja muutoin vesillä oloa itsessään ei kuitenkaan ole kielletty, eli kireitä siimoja ja terveyttä itse kullekin!

http://www.uistelutoimikunta.fi/Korona2.pdf

Julkaistu kohteessa Uutiset